torstai 21. kesäkuuta 2012

Nautiskellaan kesästä!


Kesäkuu on jo pitkällä. Pitkän odotuksen jälkeen tuo kesäyliopiston lempivuodenaika on taas saapunut ja kesän kurssitarjonta käynnistynyt. Vaikka suurin osa Suomesta lomaileekin heinäkuussa, on kesäyliopiston toimisto auki koko kesän. Kursseja ei heinäkuussa ole, mutta esimerkiksi tenttitilaisuudet järjestetään normaaliin tapaan. Syksylle on jo suunniteltu vaikka mitä mielenkiintoista, aina tulevaisuuden tutkimuksesta Brasilian kulttuurikoulutukseen… Tarkkaile siis kurssikalenteriamme tai seuraa kuulumisiamme Facebookissa tai Twitterissä!

…mutta ensin, nauttikaamme aurinkoisesta ja lämpimästä kesästä! :) 

Tästä pääsenkin itse asiaan, eli kesän kohokohtaan! Grillin tuoksu, mansikat, yötön yö, talviturkin heittäminen, hyttyset(!), saunavihta, juhannuskoivut ja -taiat, maistuva ruoka ja hyvä seura. Nämä kaikki kun laskee yhteen tulee siitä tietysti juhannus, tuo ihana keskikesän juhla. Keräsin alle kesiksen väen vinkit ja suosikit juhannuspöytään, suosittelen testaamaan! 

Juhannuksen vieton voisi aloittaa vaikkapa Miian perunalisäkkeellä, Idan perunasalaatilla tai Svenin kalakeitolla. Ja jälkkäriksi voisi grillata Tinan suklaa-banaaneja, mmmm :). Viikonlopun yllätysvieraille voisi leipoa Ritvan arabialaisen maustekakun, Marjon suklaisen juustokakun tai Elisan mutakakun. Kuulostaa vähintääkin herkulliselta! :)

Ihanaa ja maistuvaa juhannusta kaikille toivottelee kesäyliopiston väki! 

Kuva on napattu viime elokuun saaristoristeilyltä. Jannen Saluunaan matkasimme yhdessä First Steps in Vaasa -kursseille osallistuneiden ulkomaalaisten tutkinto-opiskelijoiden kanssa

~~~
Miian perunalisäke:

”Meidän perheen juhannusherkkuihin kuuluu vuodesta toiseen lämmin perunalisäke.”

Keitettyjä uusia perunoita
Kesäsipulia
Voita
Suolaa
Mustapippuria
Tilliä

Ainekset pilkottuna folionyyttiin grilliin tai uuniin 225 astetta 20 minuutiksi. Hyvää tulee! 
Kiitos reseptistä Sarille, joka tarjosi tätä herkkua helteisessä Helsingissä juhannuksena 1999.

Juhannuspöytäämme kuuluu myös grillattua/hiillostettua kalaa ja viiniksi valitaan kuiva valkoviini: Devil's Rock ja Santa Rita.

Monta juhannusta ollaan vietetty Tukholmanristeilyllä. Jos nyt oltaisiin menossa sinne, niin lounas syötäisiin Villa Godthemin terassilla Skansenin kupeessa

~~~
Idas potatissallad:

"Det här receptet har jag fått av Annette, som är en av dom bästa jag känner på att laga mat. Första gången jag åt den här salladen var på Rönnskär år 2008, då vi var ute på båtutflykt i skärgården. Den här salladen passar att ätas till exempel tillsammans med korv, kyckling eller fisk. Det är den godaste potatissalladen som finns och den skall avnjutas tillsammans med gott sällskap en varm sommardag! Perfekt till midsommaren alltså! :)"

Du behöver:
- Ca 8 st. potatisar
1 lök
1 röd lök
1 ½ saltgurka
Gräslök
Svartpeppar
Salt
½ tub lättmajonnäs
1 burk gräddfil
Senap
Gör så här:
1. Koka potatisen.
2. Rör ihop en burk gräddfil, en halv tub lättmajonnäs och 1 msk senap.
3. Bryn en gul lök lätt.
4. Hacka gräslök, rödlök och saltgurka i små bitar.
5. Blanda ihop allting efter att potatisen och löken svalnat och krydda med svartpeppar och salt efter behag.
6. Låt stå i kylskåpet i några timmar före servering.
Bon appétit! :)
Bild från mimmismat.wordpress.com


~~~

Svens fisksoppa:

FISKSOPPA (MED SAFFRAN, OM MAN VILL HA SAFFRAN)

Det här receptet fungerar året runt, men soppan är riktigt god på sommaren och lätt att laga.
Receptet är ingen familjehemlighet som mina förfäder delat med sig åt varandra under århundraden, utan receptet har hittats på receptsajten tasteline.se, söker man på fisksoppa är denna variant den populäraste som dyker upp bland sökresultaten. Men det finns en orsak till dess popularitet – soppan är fruktansvärt god. Dessutom kan den så här i sommartider ses som en slags ”semester från all grillmat”.

Själv brukar jag alltid skippa saffran och fisksorten brukar variera från gång till gång. Man kan även krydda friskt med färsk basilika och timjan, det stör inte alls. Har man ännu lust att baka ett gott ljust bröd till så är middagen perfekt. Soppan räcker riktigt bra till fyra lämpligt hungriga personer, behöver man mat för flera munnar så är det bara att ladda upp med mer fisk och grejer. Se även till att ha gott vitt vin hemma så det räcker till både soppa och middagsgäster!

Receptet
400 gram torsk (eller varför inte sej eller någon annan ljus fisk)
300 gram laxfilé (eller färdiga frysta kuber om man är lat)

Jag kan i det här skedet nämna att soppan blir minst lika god fast man använder bara lax.

150 gram skalade räkor
1 st purjolök
1 st vitlöksklyfta (men det går utmärkt med fler om man gillar vitlök)
3 msk  Touch of Taste Hummerfond
2 dl vatten
2,5 dl vitt vin
2,5 dl grädde
1 dl créme fraiche
1 paket saffran (brukar själv skippa saffran, så det funkar  utan)
1 tsk salt
0,5 krm svartpeppar (eller mer!)
1 tsk timjan
1 tsk basilika
olivolja

Tillagning
1. Skär fisken i 3 cm kuber.
2. Strimla purjolöken, finhacka vitlöken och fräs i olja.
3. Tillsätt salt, kryddor, vatten, fond, vin, grädde och crème fraiche och låt sjuda ca 10 minuter.
4. Lägg i fisken, koka upp och sjud tills fisken är klar. Tillsätt räkorna.

Servera soppan varm tillsamman med en bit gott bröd. Ett prisvärt vin som passar bra till fisksoppan (eller bara som sällskapsvin, om man så vill) är det chilenska Tarapacá Santa Cecilia Chardonnay.

~~~
Tinan jälkkäri (laiskoille ;) ) 


"Helppoa ja hyvää!"


Tarvitset:
- veitsen 
- banaanin
- suklaata
- jätskiä
- grillin (mielellään:D )


Tee viilto banaaniin, laita suklaata sisään. Ja grillaa! :) Tarjoile jätskin kanssa.
Kuva on lainattu Sekasoppa-blogista

~~~

Arabialainen maustekakku á la Ritva

"Tätä gluteenitonta kakkua nautittiin meillä kevään yo-juhlissa ja se loppui kesken...uudelleen leivon sitä viimeistään elokuussa keskimmäisen pojan rippijuhliin.  Kakku maistuu vaikka aterian päätteeksi ihan kaikille kesäkahvien kera, vaikka ei tarvitsekaan gluteenitonta ruokavaliota! Suosittelen...!"

200 g laktoositonta voita tai margariinia
3 3/4 dl sokeria
3 kananmunaa
1/4 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa
4 dl luontaisesti gluteenittomia jauhoja
3/4 tl suolaa
3/4 tl muskottipähkinää jauhettuna
1 tl kanelia
3 rkl kaakaojauhetta (tummaa)
1/2 tl hienonnettua kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
1/2 sitruunan raastetusta kuoresta
1/2 sitruunanmehu
2 dl laktoositonta kermamaitoa
1 dl karkeaksi rouhittua mantelia

kuorrutus:
100 g laktoositonta voita
1 pkt tomusokeria (200 g)
1 munan keltuainen
ripaus kanelia
2 rkl kaakaota
2 rkl kahvia

Vatkaa rasva sokerin kanssa vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen koko ajan vatkaten. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne taikinaan. Lisää lopuksi struunan raastettu kuori ja sitruunamehu, kermamaito ja mantelirouhe. Sekoita pikaisesti tasaiseksi. Laita kakku hyvin voideltuun gluteenittomilla korppujauhoilla jauhotettuun isoon vuokaan. Paista 175 asteessa runsas tunti. Kokeile kypsyyttä tikulla. Kakku paranee vanhetessaan.

Tarjolle vietäessä tee kuorrutus ja anna sen jähmettyä hyvin kakun pinnalle. Valmista kuorrutus kiehauttamalla kaikki kuorrutuksen aineet kattilassa. Jäähdytä ja kaada kylmän kakun päälle. Anna jähmettyä hyvin ennen tarjolle viemistä.

~~~

Marjon suklainen juustokakku

"Tämä juustokakku vie todella makeanhimon mennessään! Minun ja äitini luottovalinta juhlapyhien juustokakuksi jo vuosien takaa :)"

Pohja:
1 pkt keksejä (esim. digestive tms.)
50g voita sulana

Täyte:
4 kpl liivatelehtiä
1 levy suklaata
200g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 keltuaista
2 valkuaista
2 dl kermaa

1) Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla.
2) Hienonna keksit, lisää voi. Taputtele irtopohjavuoan pohjalle
3) Liuota liivatteet kylmässä vedessä (5 min). Liota kiehuvaan vesitilkkaan.
4) Sulata suklaa
5) Sekoita tuorejuustoon liivate, suklaa, puolet sokerista, vaniljasokeri ja keltuaiset
6) Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi lopun sokerin kanssa
7) Vaahdota kerma. Yhdistä vaahdot juusto-suklaa-seokseen.
8) Kaada vuokaan, peitä. Anna hyytyä seuraavaan päivään. 
9) Koristele oman maun mukaan ja nauti kahvin kanssa! :)
 
~~~
Elisa's mudcake

"Jälkiruoaksi herkullinen kakku… :)"

Ainekset:
4 kananmunaa
2dl sokeria
200g voita
200g tummaa suklaata (mikä tahansa merkki käy)
1,5 dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria

Vaahdota kananmunat ja sokeri keskenään. Sulata voi ja suklaa, anna jäähtyä vähän ja lisää em. vaahtoon. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään ja lisää taikinaan hitaasti sekoittaen.
Kaada valmis taikina irtopohjavuokaan ja paista 200 asteessa n. 15-20 minuuttia. Muista, että kakun keskusta saa jäädä taikinamaiseksi, sillä siitä mutakakku on saanut nimensä.

Paistamisen ja jäähtymisen jälkeen koristele kakun pinta tomusokerilla. Tarjoile kuohkea vaniljakastikkeen tai jäätelöpallon kera. Nam!

Virkkausta ja värkkäystä blogista löytyy kakun kevennetty versio, jossa on käytetty kaakaota suklaan sijaan. Ulkonäkö on kuitenkin samanlainen.

----------
Kirjoittaja Marjo Ketonen työskentelee Vaasan kesäyliopistossa koulutuskoordinaattorina, vastuualueinaan lähinnä ammatilliset kieli- ja kulttuurikoulutukset sekä kansainväliset kielikurssit.