Ikä ja luovuus

Kari Uusikylä

Luovien harrastusten säilyminen tai sammuminen vanhuudessa riippuu sekä yksilöstä että ympäristöstä. Jos ympäristö arvostaa ikäihmisiä, se tukee heidän luovia harrastuksiaan, elämänilon ja terveyden lähteitä.

Luovin ikäkausi vaihtelee tieteissä, taiteissa ja arkielämässä.

Esimerkiksi filosofien luovan tuotteliaisuuden huippukausi sattuu keskimäärin ikävuosien 35–39 välille. Filosofien luovuus näyttää lisääntyvän 25:n ja 40:nikävuoden välillä, jonka jälkeen alkaa hidas väheneminen. Sama lainalaisuus näyttää pitävän paikkansa myös luonnontieteiden, musiikin, lääketieteen, kirjallisuuden ja monien muiden taiteenalojen suhteen.

Runoilijat ovat kuitenkin selvästi nuorempia kuin romaani- tai näytelmäkirjailijat teostensa ilmestyessä. Esikoisrunoilijat ovat yleensä 20–30 -vuotiaita, yli 40 -vuotiaita esikoisrunoilijoita on vähän. Romaani- ja näytelmäkirjailijoilta edellytetään runoilijoita enemmän elettyä elämää, kokemuksia ja sellaista kypsyyttä, joka runoilijalle ei ole välttämätöntä. Iän mukana näyttää kasaantuvan joitain tekijöitä, jotka ovat omiaan vähentämään runoilijan henkistä tuotteliaisuutta.

Säveltäjät ja muusikot aloittavat uransa yleensä varhain monet jatkavat sitä pitkälle vanhusvuosiin saakka. Monen ura kestää viisikymmentä vuotta, eikä lahjakkuus katoa minnekään. Urheilu taas on esimerkki alueesta, jolla ikä asettaa omat ehdottomat rajoituksensa. Maailmassa on vähän yli 40-vuotiaita huippu-urheilijoita.

"Le Matador", Pablo Picasso, 4/10/1970

Vaikutta siltä, että suurimmat luovat saavutukset tieteiden ja taiteiden alalla sattuvat noin 40 ikävuoden paikkeilla. Silloin on keskimäärin tehty työt, jotka on palkittu luonnontieteiden Nobelilla. Parina yksityiskohtana voidaan mainita, että säveltaiteen aloilla näyttää 80 ja 85 ikävuoden välillä joillekin koittavan uusi nuoruus, uusi luovuus piikki, matemaatikkojen kohdalla tämä tapahtuu noin 60 ikävuoden paikkeilla.

Picasso maalasi vielä 90-ikävuoden paikkeilla, samoin vaasalaisille tuttu Nandor Mikola. Kuvataiteilijoiden joukossa on paljon iäkkäitä, yhä luovia yksilöitä.

Keski-iän tuotteliaisuuden ja itse kunkin lahjakkuuden säilyminen riippuu hyvin monista tekijöistä. Jokainen yksilö on omaleimainen persoonallisuus. Jokainen elää oman elämänsä, kokee omat kriisinsä, saa ympäristöltä tukea tai joutuu sen syrjimäksi ja väheksymäksi, sairastuu tai elää pitkään terveenä. Kukaan ei elä ikuisesti, jossakin vaiheessa vaikeudet voivat kasautua niin, että tuotteliaisuus yksinkertaisesti laskee tai loppuu kokonaan. Juopottelemalla ja huumeilla ei luovaa lahjakkuutta edistetä, niillä se usein sammutetaan tehokkaasti ja pysyvästi.

Mika Waltari, kirjallinen nero, kuvaa Ihmisen ääni -teoksessa oman luovuutensa ehtymistä, sitä tuskaa ja ahdistusta mikä seuraa, kun kesä toisensa jälkeen kuluu ilman uuden kirjan syntymistä.

”Ja aika kuluu. Kirjoituskoneen ääressä, mitään tekemättä, aika kuluu uskomattoman hitaasti. Kunnes on taas aika laskeutua alakertaan, katsella pilviä, päivänlaskua, sydän kivistäen, kouristuksia mahassa. Syödä tai olla syövinään, kun pala tarttuu kurkkuun. Ehkä huomenna pääsen alkuun. Mutta kirja ei löydä muotoaan.. Kunnes pohjattoman pettymyksen ja surun vallassa huomaan: turhaan, turhaan....”

Samalla Waltari kuitenkin sanoo, että hänellä on ollut onnea. Työkyky säilyi pitkään.

”Ehdin kirjoittaa paljon. Ehdin kirjoittaessa elää monta elämää.”

Tärkeitä arvoja ovat inhimillisyys, suvaitsevaisuus ja kaunis turhuus, sanoo Waltari. Jokainen vaikuttaa omalla toiminnallaan joka hetki siihen kumpi on voitolla inhimillisyys vai epäinhimillisyys, suvaitsevaisuus vai suvaitsemattomuus, siihen onko ihmiselämässä sijaa kauneudelle vai onko kauneus vain tehokkuuden este. Luovuutta voi käyttää rakentavasti tai tuhoavasti, kuten hirmuvaltiaat ovat aina tehneet.

Luovuus kuuluu jokaiselle ja kaiken ikäisille. Luovat harrastukset antavat elämään sisältöä ja onnen tunteita. Vanhanakin voi kirjoittaa, tehdä käsitöitä, maalata tauluja, rakentaa jotain uutta kotiin tai tehdä mitä tahansa luovaa työtä, jonka kokee itselleen mieluisana. Kenenkään ei tarvitse kilpailla luovien tuotosten paremmuudesta. Vain luomisen ilo on tärkeää.

Kari Uusikylä ja kuva- ja sanataiteilija Risto Jalonen keskustelevat
luovuudesta ja taiteesta.

Kari Uusikylä on vaasalainen Helsingin yliopiston kasvatustieteen (erityisesti didaktiikan) professori emeritus, joka aloittaa tänä vuonna 39. vuotensa kesäyliopistossa kasvatustieteen (HY) opettajana. Uusikylä on tutkinut mm. opetusta, opettajankoulutusta, lahjakkuutta ja luovuutta. Näiltä alueilta hän on julkaissut monia kirjoja. Uusikylä on Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen.
Uusikylä kutsuttiin Ikääntyvien yliopiston kummiksi Vaasassa vuonna 2012.